“Tutut kasvot saivat uuden yrityksen”

2f210c35-47c8-4d1d-b8b0-2331dfc862d3

Tapahtuma-alan tutut konkarit, Tommi Saarela ja Ari Kauppinen päättivät viimein ottaa “ison askeleen ihmiselle, mutta pienen ihmiskunnalle”. Askel otettiin kohti yhteistä unelmaa ja oma yritys näki vihdoin päivänvalon.

Tapahtumatuotanto InSitu Oy palvelee yrityksiä tutulla konseptilla – kuuntelemisen kautta konkreettiseen ehdotukseen. Tavoitteenamme on luoda asiakkaalle aitoa lisäarvoa tapahtumiin. Työmme tarkoitus on viedä asiakkaidemme tapahtumia aina vain parempaan suuntaan, suuntaan jossa yritystapahtumilla on yhä enemmän merkitystä menestyksen taipaleella.

Mitä tämä asiakkaille tarkoittaa?

Aiempaa nopeammin ja kustannustehokkaammin laadukasta tapahtuman suunnittelua, eli ideoita ja ratkaisuja niin pieniin kuin isoihinkin tapahtumiin.

Nyt uuden myötä palvelumme on entistäkin joustavampaa ja nopeampaa. Pääsimme rakentamaan toimintaympäristömme täysin omista lähtökohdistamme ja samalla pysähdyimme ajattelemaan asioita uudestaan. Onnistuimme rikkomaan sopivasti vanhoja kaavoja, joihin huomasimme jo osin kangistuneemme. Tuotantoprosessimme tehostui valtavasti. Sovimme keskittyvämme enemmän omien voimavarojen ja vuosien tuoman osaamisen jalostamiseen asiakkaan hyödyksi. Päätimme visusti, että meiltä on saatava yhä parempaa näkemystä excelien ja powerpointtien lisäksi ja ihan koko prosessin ajan.

Yhteenlaskettuna kokemusta meillä on vuosikymmeniä yritystapahtumien parista. Mukaan mahtuu paljon asiakas- ja henkilöstötapahtumia, seminaareja, vuosijuhlia, kiertueita ja muita mielenkiintoisia projekteja mitä erilaisimmille organisaatioille ja henkilöryhmille. Näkemyksemme on, että tapahtuman ja kohtaamisien merkitys korostuu entisestään tällä sosiaalisen median valtakaudella ja haluamme olla mukana tarjoamassa parasta mahdollista palvelua ja asiantuntemusta tässä kentässä.

Tervetuloa kanssamme kehittämään tapahtumia suuntaan, jossa asioilla on merkitystä!

Ps. muista pikkujoulut!

Terveisin,
Ari Kauppinen ja Tommi Saarela


 Lue myös